Espoon Tapioiden kilparyhmät ploggaavat rantaraitin toukokuun ensimmäisen viikon aikana. – Mielestäni kaikkien pitäisi huomatessaan kerätä luontoon kuulumattomia roskia. Sen voi hyvin yhdistää hyötyliikuntaan, esimerkiksi koiraa ulkoiluttaessa tai lähikauppaan kulkiessa voi samalla siistiä ympäristöä. Ja miksikös ei ottaa vaikka muutaman juoksuaskeleen roskien välillä, toteaa seuran huippujuoksija Eveliina Määttänen.

Plogging on tehokas yhdistelmä juoksua ja luonnon siistimistä. Plogging -termi tulee ruotsin kielen sanoista jogging (lenkkeily) ja plocka upp (poimiminen). Ploggingistä voidaan myös puhua nimellä roskajuoksu. Plogging-lenkillä juostaan ja kerätään samalla reitin varrelta roskia. – Luonnossa liikkuessani huolehdin, omat roskani asianmukaisesti kierrätykseen. Saatan pitää repussa mukana varoilta roskapussia, tähdentää Eveliina.

Eveliina vaihtoi kesäksi päämatkakseen 800 metriä – Treenit ovat sujuneet mukavasti. Olimme huhtikuun alussa kaksi viikkoa Portugalissa leirillä valmistautumassa kesää kohti. Etenen iloisella mielellä. Tavoitteena on kohentaa hallissa juostua kasin aikaa ja tavoitella EM-kisapaikkaa, kertoo hallikaudella Suomen mestaruuden voittanut Eveliina.

Haluatko tukea tempaustamme? Tukemalla tempausta tuet espoolaista lasten ja nuorten liikuntaa. Edesautat samalla arvokkaan rantaviivamme puhtaana pysymistä ja saat myönteistä näkyvyyttä somekanavissamme! Voit olla yhteydessä seuran toimistoon toimisto@espoontapiot.fi.