Nyt luodaan viimeinen silmäys kauteen 2022 ja laitetaan kirjan kannet kiinni siltä osin. Espoon Tapioiden urheilijat palasivat arvokilpailuiden osallistujaksi myös vammattomien osalta 15 vuoden tauon jälkeen. Tauko päättyi ryminällä, sillä peräti viisi urheilijaa osallistui Euroopan mestaruuskilpailuihin Munchenissä ja heistä Enni Nurmi ja Eveliina Määttänen myös maailmanmestaruuskilpailuihin Eugenessa.

Nuoret urheilivat myös hienosti, sillä kahdeksan urheilijaa puki kauden aikana Suomi-asun päällensä. Kilparyhmien osallistujamäärät palasivat koronan jälkeen korkeammalle tasolle kuin ennen ja nuoret osallistuivat isolla joukolla kilpailuihin.

Seura palkitsi Tapiot-päivänä noin 60 urheilijaa, valmentajaa ja muuta toimijaa. Palkittavat

Vuoden urheilija Enni Nurmi

Nuori urheilija Anna Pursiainen

Junioriurheilija Mia Flink

Paraurheilija Toni Piispanen

Läpimurto Joni Hava ja Eveliina Määttänen

Seuravalmentaja Merja Penttinen

Juniorivalmentajat Anna-Leena Niemelä ja Kristiina Vuorvirta

Ohjaaja Lauri Laine

Seuratoimijat Raine Arponen ja Marko Honkaharju

Kunniapuheenjohtaja Veikko Simpasen malja Eveliina Määttänen

Ikäluokkien parhaat urheilijat (eniten A-luokkia tai SM-menestys)

15-vuotiaat Aapo Vanhanen ja Mia Flink

14-vuotiaat Teodor Veselinovic ja Ella Rautawaara

13-vuotiaat Yrjänä Renvall ja Isabella Tuulari

12-vuotiaat Tapio Jallinoja ja Emma Kimpimäki

11-vuotiaat Emil Rautiainen ja Saaga Lampi

10-vuotiaat Arn Pitkänen ja Evelyn Ohia

9-vuotiaat Oskari Kovaniemi ja Olivia Kovaniemi

Tsemppariurheilijat (eniten pisteitä pm-kilpailuista)

9-vuotiaat Eevi Saarinen ja Topias Palmu

10-vuotiaat Meribel Väli, Jalmar Männistö, Viljami Viita

11-vuotiaat Helmi Trontti ja Alfons Rautawaara

12-vuotiaat Sofia Reunanen ja Wilhelm Gylling

13-vuotiaat Emilia Tulokas ja Luka Kielinen

SM-mitalistit (miehet ja naiset)

Joni Hava 20 kilometrin kilpakävely

Jaakko Määttänen 20 kilometrin kilpakävely

Veikko Nugraha kolmiloikka

Enni Nurmi 20 kilometrin ja 10 kilometrin kilpakävely

Eveliina Määttänen 800 metriä

Saara Keskitalo 100 metrin aitajuoksu

Miehet 3×3000 metriä kilpakävely (Jere Niemi, Jaakko Määttänen ja Joni Hava)

Naiset 3×3000 metriä kilpakävely (Hele Haapaniemi, Ella Rautawaara ja Enni Nurmi)

22-vuotiaat

Saara Keskitalo 100 metrin aitajuoksu

19-vuotiaat

Sajan Irincheev 10 kilometrin kilpakävely

Anna Pursiainen 100 ja 200 metriä

Julia Ihantola 100 metriä

Ellen Seisto 10 kilometrin kilpakävely

16–17-vuotiaat

Joona Nieminen kiekonheitto

Helmi Eklund seiväshyppy

Elli Rantala seiväshyppy

Anni Nurminen kolmiloikka

Miehet 17 4×100 metriä (Eerik Nyyssönen, Luka Veselinovic, Waltteri Koenkytö ja Alex Mitchell)

14–15-vuotiaat

Mia Flink kolmiloikka, korkeushyppy ja 5-ottelu

Ella Rautawaara 4 km maastojuoksu, 5 kilometrin kilpakävely ja 2000 metriä

Lena Liimatainen 300 metriä

Elle Saari 80 metrin aitajuoksu

Tytöt 15 4 km maastojuoksu (Ella Rautawaara, Livia Kytömaa ja Ebba Miettinen)

Tytöt 15 kolmiloikka (Mia Flink ja Edit Palmen)

Tytöt 15 4×800 metriä (Ebba Miettinen, Livia Kytömaa, Ella Rautawaara ja Anni Jantunen)

Tytöt 15 5-ottelu (Mia Flink ja Matilda Lahti)

Uudet seuran ennätykset

Miehet

Joni Hava 5000 metrin kävely 19.31,28, 10 000 metrin kävely 40.35,76, 20 km tiekävely 1.23.54

Miehet 19 vuotta

Sajan Irincheev 10 000 metrin kävely 42.10,93, 10 km tiekävely 43.06

Pojat 11 vuotta

Emil Rautiainen 4-ottelu 1523

Naiset

Anna Pursiainen 100 metriä 11,62, 200 metriä 23,79

Eveliina Määttänen 400 metriä 54,18, 800 metriä 2.01,14

Enni Nurmi 5000 metrin kävely 21.43,44

Naiset 16 vuotta

Elli Rantala seiväshyppy 357

Tytöt 14 vuotta

Ella Rautawaara 3000 metrin kävely 13.15,15

Tytöt 13 vuotta

Anni Jantunen 1000 metriä 3.02,80

Tytöt 12 vuotta

Olivia Kirjonen 200 metrin aitajuoksu 33,75

Tytöt 10 vuotta

Evelyn Ohia 60 metriä 8,53, 60 metrin aitajuoksu 10,13, korkeushyppy 137, pituushyppy 472, 4-ottelu 1118, 3-ottelu 1037

Espoon Tapioiden ennätykset https://espoontapiot.fi/kilpailut/tulokset-ja-tilastot/