Kristiina Vuorvirta puolipäiväiseksi yläkouluvalmentajaksi

Osana Suomen Urheiluliiton Yleisurheilun suunta 2030-strategian toimeenpanoa kehitetään valtakunnallisesti urheilijoiden urapolkua yläkouluvaiheessa. Kahdeksalle seuralle on myönnetty liiton tehostamistukea yläkouluvalmentajan palkkaamiseksi, millä vahvistetaan urheilijan uralla erittäin tärkeän nuorisovaiheen valmennuksen laadukasta toteutumista.

Espoon Tapioissa tehostamistuella kasvatettiin jo aiemmin seurassa puolipäiväisenä valmentajana toimineen Kristiina Vuorvirran työaikaa kattamaan 1.1.2026 alkaen myös yläkouluvaiheen päävalmentajan tehtävät. Kristiina jatkaa edelleen lukioikäisten valmennuksessa Tapiot Athletics Academyssä sekä vapaaehtoisvalmentajana 2012-syntyneiden kilparyhmässä.

Lajiliiton tuki on seuralle merkittävä ja tarjoaa mahdollisuuden kokeneen valmentajan osaamisen hyödyntämiseen täysipainoisesti. Yläkouluikäisten urheilijoiden harjoittelua on tavoitteena mahdollistaa entistä enemmän koulupäivän yhteyteen aamu- ja iltapäivävalmennuksina, minkä mahdollistamisessa ammattivalmentajat ovat keskeisessä roolissa. Kenttävalmennuksen lisäksi Kristiinan osaamista hyödynnetään yläkouluryhmien kokonaisharjoittelun suunnittelussa ja oto-valmentajien sparraamisessa.

Lue uutinen aiheesta: https://www.yleisurheilu.fi/ylakouluvalmentajat-aloittivat-seuroissa